Sieltä se viimein tuli. Perjantaiaamuna jouduin paikkaan, jota pelkäsin jo pidemmän aikaa kohdata. Ompelukoneluokkaan.
Mutta hyvinhän se lähti käyntiin, kun ohjekirjat saatiin tassuun ja pienen yrittämisen kautta langat koneisiinkin. Ensin aloitettiin ihan normaaleista saumoista, joita tehtiin kahdenlaiset.
Vasemmalla yhdyssauma 1 ja oikealla yhdyssauma 2. Erona se, että vasemmanpuoleisessa kankaan reunan huolittelu on tehty molemmille kankaille erikseen, oikealla taas yhteinen huolittelu saumavaran reunaan.
Sitten jatkettiin vähän hazardimpiin saumoihin, Berninat huutaen.
Yllä edestakaissauma, joka on kätevä esimerkiksi jumppakassin sisäsaumana, sillä se ei ala purkaantua, vaikka kankaan reunoja ei huoliteltaisikaan. Alla taas katesauma, tuttavallisemmin farkkusauma, koska sitä käytetään farmarihousujen ulkosaumana.
Viimeisenä otettiin leppoisa lasku takaisin helpompiin tehtäviin ja hurautettiin kokoon ensin yksinkertainen päärme (kuvassa vasemmalla) ja kaksinkertainen päärme (kuvassa oikealla).
perjantai 5. lokakuuta 2012
17.9. ISKUnyöriä ja muita solmuja
Mikäpä sen parempaa tekemistä maanantai-iltapäivään kuin parit nyörit. Nyörejä oli yhteensä yhdeksän erilaista, mutta eihän niitä nyt kaikkia ehtinyt millään oppimaan ja tekemään. Mallikuvassa siis neljä.
Vasemmalta oikealle kuvassa komeilevat ystävännauha Inarista, Makramee-punos, munkinnyöri ja kiertonyöri.
Myös pipotupsuja pääsimme samalla demokerralla harjoittelemaan. Vasemmalla toispuoleinen tupsu tuttavallisemmin partasutitupsu ja oikealla pallotupsu.

11.9. Nörtti tahtoo olla jokainen
Aamulla raahauduimme taas Assin kammariin. Teemanamme oli värjäys ja painanta, jonka aloitimme aurinkovärjäyksellä.
Vasemmalla on harmaa kuultoväri levitettynä valkoiselle kankaalle, joka on sitten laskostettu ja laitettu kuivumaan. Värin epätasaisuuden aikaansaamiseksi kankaalle on myö ripoteltu merisuolakiteitä. Oikealla on kuultovärin levittämisen jälkeen kangas rypistelty, jolloin väri on kerääntynyt kankaan muotojen mukaan. (Oikealla oleva kangas on siis jo silitetty suoraksi ja rypyt ovat värikuvioina kankaan pinnassa.)
Tällainen sympaattinen sipulikuosi syntyy, kun painopastaa levitetään puoliksi leikatun sipulin luonnollisille syille ja sillä painetaan muutaman kerran vierekkäin. Tätä tekniikkaa kutsutaan leimasinpainamiseksi.
Aurinkovärjäyksestä ja leimasinpainannasta siirryimme reservivärjäyksen tekniikoihin.
Vasemmalla piirtoheitinkalvosta tehtyä sapluunaa hyväksikäyttäen painopastaa töpöttämällä tehdyt triforce-aiheiset kokeilut. Oikealla suihkevärjäyksessä, aurinkovärjäyksestä tuttu kuultoväri suihkutettiin kankaaseen, johon oli tehty kuvio kontaktimuovista. Tässäkin työssä teemana kaikille zeldapelaajille tuttu triforce.
Tunti loppui seulapainantakokeiluihin. Vasemmalla perinteinen yksivärinen seulapainanta ja oikealla kaksivärinen iirispainanta. Molemmat painettu saman marioaiheisen litoposteripaperisapluunan läpi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)