perjantai 5. lokakuuta 2012

11.9. Nörtti tahtoo olla jokainen

Aamulla raahauduimme taas Assin kammariin. Teemanamme oli värjäys ja painanta, jonka aloitimme aurinkovärjäyksellä.


Vasemmalla on harmaa kuultoväri levitettynä valkoiselle kankaalle, joka on sitten laskostettu ja laitettu kuivumaan. Värin epätasaisuuden aikaansaamiseksi kankaalle on myö ripoteltu merisuolakiteitä. Oikealla on kuultovärin levittämisen jälkeen kangas rypistelty, jolloin väri on kerääntynyt kankaan muotojen mukaan. (Oikealla oleva kangas on siis jo silitetty suoraksi ja rypyt ovat värikuvioina kankaan pinnassa.)

Tällainen sympaattinen sipulikuosi syntyy, kun painopastaa levitetään puoliksi leikatun sipulin luonnollisille syille ja sillä painetaan muutaman kerran vierekkäin. Tätä tekniikkaa kutsutaan leimasinpainamiseksi.

Aurinkovärjäyksestä ja leimasinpainannasta siirryimme reservivärjäyksen tekniikoihin. 


Vasemmalla piirtoheitinkalvosta tehtyä sapluunaa hyväksikäyttäen painopastaa töpöttämällä tehdyt triforce-aiheiset kokeilut. Oikealla suihkevärjäyksessä, aurinkovärjäyksestä tuttu kuultoväri suihkutettiin kankaaseen, johon oli tehty kuvio kontaktimuovista. Tässäkin työssä teemana kaikille zeldapelaajille tuttu triforce.


Tunti loppui seulapainantakokeiluihin. Vasemmalla perinteinen yksivärinen seulapainanta ja oikealla kaksivärinen iirispainanta. Molemmat painettu saman marioaiheisen litoposteripaperisapluunan läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti